Aihearkisto: teokset

Suruvuosi

Suruvuosi

Year of Grief 2010

Teoksen lähtökohtana on pronssiveistos, jonka tein pikkusiskoni haudalle vuonna 2005. Veistoksia on valettu kaksi. Toinen on siskoni haudalla ja toinen ostettiin Turkuun, haudalle, jonka sijaintia en tarkemmin tiennyt.

Opintoihin liittyen osallistuin Kuoleman kosketus -työpajaan ja pyhäinpäivänä 2009 ”Maasta sinä olet tullut” -seminaariin Turussa. Tilaisuuden jälkeen kävelimme suurella hautausmaalla, jossa ihmiset sytyttivät muistokynttilöitä rakkaittensa haudoille. Yhtäkkiä näin tekemäni veistoksen suuren hautakiven päällä; sainko viestin tuonpuoleisesta.

Kotiin palattuani etsin luonnokset, jotka olin valokuvannut veistoksen suunnittelua varten. Päätin antaa näille tulosteille uuden elämän. Maalasin tulosteiden päälle akvarellein ja valokuvasin ne uudestaan. ”Suruvuosi” -teos koostuu näistä yhdestätoista valokuvasta sekä veistoksesta otetusta kuvasta. Keskeinen ajatukseni teosta tehdessä oli surun monet vaiheet, jotka muuttavat muotoaan vuosien kuluessa.

Suruvuosi, 2010, 12 kpl 26x20 cm pigmenttimustevedosta, kehystettynä 105x112 cm

The starting point for the work is a bronze sculpture that I made for my little sister’s grave in 2005. I cast two sculptures. One of them is on my sister’s grave and the other was purchased for a grave in Turku, the location of which I did not precisely know.

As part of my studies, I attended a Encounters with Death workshop and on All Saints’ Day 2009 an ”Ashes to ashes, dust to dust” seminar in Turku. After the seminar, we walked around a large cemetery, where people were lighting memorial candles on the graves of their loved ones. Suddenly I saw the sculpture I had made on a big gravestone. Did I get a message from the afterlife?

On returning home, I looked for the drafts that I had photographed when designing the sculpture. I decided to give these prints a new life. I painted on the prints in watercolour and photographed them again. The ”Year of Grief” work consists of these eleven photographs and a photograph of the sculpture. My central idea while making this work was the many stages of grief, which change shape over the years.

Läheisyyden muistio

Läheisyyden muistio

Diary of Closeness 2007-2011

Kuurupiiloa, 2008, pigmenttimustevedos, 70x43 cm

Edessäni seisoo nainen. Pyydän häntä kääntämään kasvonsa kohti aurinkoa, jotta näen valon hänen silmistään. Luulen tietäväni hänestä melkein kaiken, ja hän minusta. Muistutamme toisiamme. Näytän ehkä vuosien kuluttua häneltä. Käännyn toisaalle. Katson tyttöä rantakivillä. Hänen tarinansa on vasta alussa ja saan olla osa sitä.

Olen valokuvannut elämän kerroksellisuutta omalta paikaltani sukupolvien kiertokulussa, äitinä sekä tyttärenä. Vuosien saatossa kuvaaminen on tuonut esiin ajankulun tuoman muutoksen, joka on väistämätön jokaiselle. Elämän kerrostumat tulevat esiin kuvissani kolmen sukupolven lisäksi heijastumina niin peilin kuin ikkunankin pinnalla.

A woman stands in front of me. I ask her to turn her face toward the sun, so that I can see the light in her eyes. I think I know almost everything about her, and she about me. We are like each other. In later years, I might look like her. I turn the other way. I look at the girl on the stony beach. Her story is just beginning, and I get to be a part of it.

I have photographed many layers of life from my place in the cycle of generations, as both mother and daughter. Over the years, photography has brought out the changes made by the passage of time, which are inevitable for everyone. The layers of life come out in my pictures, not only in the three generations but also as reflections in a mirror or on the surface of a window.

Kadonnut aika

Kadonnut aika

Lost Time 2014

18.6.2014 kello 17:50 - 18:10

Pimeää. Avaan pahvilaatikon punaisen lampun antaessa valoa. Asetan pahvilaatikosta ottamani paperinpalan kehitealtaaseen, ja allasta heijaten odotan jännittyneenä alkaako kuva piirtyä paperin pintaan. Onnistuiko valotus? Tunnen saman kipinän ja innostuksen kuin aloittaessani valokuvaamisen silloin aikoinaan; pimiö, kemioiden tuoksu, muistiinpanojen kertaus jotta kaikki menee oikein, sekä odotus, että näkee kuvan. Siinä on kaikki.

Työskentelin kesäkuun 2014 Italiassa, Grassinassa Suomen Taiteilijaseuran residenssissä. Rakensin neulanreikäkameran kenkälaatikosta jolla kuvasin Casa Finlandesen pihapiiriä sekä omakuvia. Valotusajat olivat pitkiä, jopa puoli tuntia. Omakuvia ottaessa haasteena oli pysyä hiljaa paikoillaan niinkin pitkän aikaa. Nyt katsoessani kuvia muistan – mitä ajattelin, miltä ilma tuoksui, mitä ääniä ympäristöstä kuului, jäsenten puutumisen sekä pakottavan tarpeen vilkaista kännykkää, olinko sittenkin unohtanut käynnistää ajastimen. Aika kului hitaasti tuijottaessa kameraa ja odottaessa ajastimen hälyttävän. Minulla oli vihdoin aikaa.

In the dark, I open a cardboard box in the light of a red lamp. I take a sheet of paper from the cardboard box and place it in the developer tray, and then I rock the tray anxiously, wondering whether the picture will begin to appear on the surface of the paper. Did the exposure work? I feel the same spark and enthusiasm as when I first began photographing: the darkroom, the smell of chemicals, the refresher notes to make sure all goes well, the expectation of seeing the image. It has it all.

In June 2014, I worked in Grassina, Italy, at the residence of the Artists’ Association of Finland. I made a pinhole camera from a shoebox and used it to photograph the Casa Finlandese yard and some self-portraits. The exposure times were long, up to half an hour. It was difficult to remain still for so long when making the self-portraits. Looking at the pictures now, I remember – what I thought, how the air smelled, the sounds from my surroundings, the numbness in my limbs, and an imperative need to look at my mobile phone in case I had forgotten to start the timer. Time passed slowly, staring into the camera and waiting for the timer to go off. At last, I had time.

Helmikuu

Helmikuu

February 2011-

2_helmikuu2012_Artikkelikuva

Talvi vaihtuu kevääseen, kevät kesään, kesä syksyyn ja jälleen on talvi. Joka vuosi helmikuussa kuvaan äitini, itseni ja tyttäreni. Kolme sukupolvea samassa ajassa eri vuosina. Ensimmäinen triptyykki on kuvattu vuonna 2011 ja ajatukseni on kuvata uusi sarja jokaisen vuoden helmikuussa. Muutos on silmieni edessä.

Helmikuu, 2011 Helmikuu, 2012 Helmikuu, 2013 Helmikuu, 2014Helmikuu, 2015

Winter changes into spring, spring to summer, summer to autumn, and then again comes the winter. Every year in February I photograph my mother, my daughter, and myself. Three generations at the same time in different years. The first triptych was photographed in 2011 and my idea was to photograph a new series every February. Change is before my eyes.

Tutkielmia ikkunalla

Tutkielmia ikkunalla

Studies in a window 2011-

Aleksiina I, 2011, pigmentti puulla, 40x27 cm

Syksyllä yläkerran väli-ikkuna on jäänyt asettamatta paikoilleen hyönteisverkkojen poiston jälkeen. Näen ikkunaruudun takana kuvan, josta tuijottavat mustan kissan vihreät silmät. Kyykistyn lattialle nähdäkseni kuvan lähempää, jolloin peilikuvani heijastuu ikkunasta sen viereen.

Pidän ajatuksesta, että heijastus on toinen todellisuus. Sarjan kuvaamisen aloitin vuonna 2011 rakentaen heijastuksia ikkunan pinnalle. Kiinnitän ikkunalasin taakse puulevyn, jonka kuviointi antaa kohteeseen sattumanvaraisia rosoja, sekä saa ikkunan toimimaan peilin tavoin. Heijastuksen ja vedostustavan avulla saan kuviini monta läpikuultavaa kerrosta. Jokainen teos on uniikki vedostustavan vuoksi: Siirrän lopuksi valokuvavedoksen pigmentin puulevylle, jonka pinta ja kuviointi lisäävät vielä yhden lisäkerroksen kuviini.                

An upstairs inner window has been left open in autumn after removal of the insect screens. Behind the windowpane, I see an image from which the green eyes of a black cat stare. I crouch down on the floor for a closer view, and see myself reflected in the window beside it.

I like the idea that the reflection is another reality. I began work on the series in 2011, by creating reflections on the surface of the window. I attach a wooden board behind the window glass, to provide a pattern of random burrs and make the window act like a mirror. I use a combination of reflection and printing methods to create many translucent layers in my pictures. The printing method makes each piece unique. Finally, I transfer the pigment from the print onto a wooden panel, so that its surface and texture add yet another layer to my images.